Koodikärpistä CodeMatch Academyyn
Jo perustamishetkellämme keväällä 2017 tavoitteemme oli selkeä: auttaa ihmisiä kehittämään intohimoaan ohjelmointiin. Olemme nopeasti kasvaneet neljän innokkaan perustajan porukasta yli sadan osaajan konsultointi- ja koulutusfirmaksi. Tänä aikana koulutuksemme ovat auttaneet yli 3300:aa nuorta, opiskelijaa ja työtöntä kehittämään ohjelmointitaitojaan. Koulutamme jatkuvasti uusia ohjelmoijia heidän ensimmäisestä koodirivistään täyspäiväisiksi IT-konsulteiksi.
Pidimme ensimmäisen ICT-koulutuksemme jo vuonna 2016, jolloin perustajamme Dan Ackers järjesti Koodikärpät. Ensimmäisen Koodikärppäkesän menestyksestä innostuneena laajensimme toimintaamme ohjelmointi- ja robotiikkakerhoihin Oulun Yliopistolla. Keväällä 2017 Buutti Oy perustettiin.
Meillä on nykyään 10 ohjaajaa, joilla on kokemusta monenlaisten koulutusten pitämisestä. Kesällä 2019 Koodikärpissä oli jo 150 osallistujaa. Keväällä 2019 järjestimme todella suositun Koodikärpät -kerhon, joka jatkui myös syksyllä 2019. Yksipäiväiset Mobile Fab Lab -koulutukset ovat käyneet jo 40:llä vierailulla ja TE-palveluiden kanssa järjestämissämme koulutuksissa on käynyt jo satoja ihmisiä.
Buutin koulutuksissa opitaan tekemisen kautta. Nuorempien osallistujien kanssa keskitytään käytännöllisiin ja mielenkintoisiin tehtäviin, kuten LED-nauhojen ohjelmointiin ja laserleikkaukseen. Aikuisille koulutuksiemme sisältö on työelämälähtöistä ja perustuu uusimpiin teknologioihin. Jokainen koulutuksemme räätälöidään yleisön mukaan, ja osallistujille jää käteen kouriintuntuvasti hyödyllisiä taitoja.

3D-tulostamista Koodikärpissä 2018

BuutCamp-koulutus 2019

CodeMatch Academy 2021