Monthly Archives: joulukuu 2017

Ohjelmointikerhosta lisävauhtia AMK-opintoihin

Tiesithän, että vaikka Buutin kerhotoiminta järjestetään Oulun yliopistolla, tarjoamme ohjelmointikoulutusta kaikille korkeakouluopiskelijoille sekä lukiolaisille? Ilari Kemppainen Oulun ammattikorkeakoulusta tietää ja on ollut aktiivisesti mukana ohjelmointikerhossa kuluneen syyslukukauden aikana. “Olin kesällä mukana Koodikärpissä, jossa sain ensimmäisen kosketuksen ohjelmistoalalle”, Ilari kertoo “Kuulin Buutin kerhotoiminnasta syksyllä ja päätin lähteä mukaan”. Vaikkei Ilarilla ollut mittavaa ohjelmointitaustaa ennen Koodikärppiin tai […]

Lisävoimaa Exoskeletonilla – robotiikkakerhon uusin aluevaltaus

Aiemmin syksyllä esittelimme Buutin blogissa Taneli Salmen robotiikkakerhossa toteuttaman skeittilautaprojektin. Sittemmin mies on jatkanut harrastustaan Buutin kerhossa ja ollut mukana starttaamassa uutta Exoskeleton-projektia. Tähän juttuun haastattelimme Tanelin lisäksi Ville Paanasta, joka on myös ollut aktiivisesti projektissa mukana. Myös Ville on aina kaikenlaisesta rakentelusta innostunut sähkötekniikan opiskelija. Aiemmin Ville oli keskittynyt audiopuolen ratkaisuihin ja toteuttanut esimerkiksi kitarapedaaleja. […]

Ohjelmointikerhosta oppia työelämään: Julian matka Android-devaajaksi Portugaliin

Kuinka päädyt Oulusta prosessitekniikan opinnoista Android-devaajaksi Portugaliin? Julia Roukala aloitti Oulun yliopistossa prosessitekniikan opinnoilla, jotka perustuvat pitkälti kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan. Vaikka Roukalaa  kiinnostikin prosessitekniikan tutkimuskohteet, eivät opinnot tuntuneet omilta. Haaveissa alkoi siintää alan vaihtaminen tietotekniikan puolelle. Uusia opintoja suunnitteleva ja uusien ratkaisujen luomisesta innostunut Roukala löysi kavereiden vihjeestä tiensä Buutin robotiikka- ja ohjelmointikerhoihin. “Aluksi […]