Biologista koodariksi
Keväällä 2022 Hennalla oli edessään siirtyminen Biologian opinnoista työelämään. Maisterin paperit Helsingin Yliopistosta olivat tuoreina taskussa, mutta omalta alalta ei tuntunut löytyvän kiinnostavaa työpaikkaa. Myös akateemisen uran jatkaminen maisterista tohtoriksi kävi mielessä, mutta tutkimusrahoituksen hankkiminen ja muut käytännön asiat kuulostivat mutkikkailta.
Innostuksen ohjelmointiin Henna löysi opintojensa aikana. Biologian kursseilla oli käytetty jonkin verran R:ää, mutta muuta ohjelmointikokemusta hänellä ei ollut. Henna koki tarvitsevansa graduaan varten data-analyysin avuksi R:ää järeämpiä työkaluja, joten hän päätti ilmoittautua Python-kurssille. “Kurssi olikin suunnattu jo vähän kokeneemmille, mutta halusin ymmärtää asiat paremmin. Otin sitten aloittelijoille sopivampia kursseja, koska halusin oppia lisää ja tutustua aiheeseen muultakin kuin bilsan saralta, ja siitä se kipinä löytyi”, hän kertoo.
Uravalintoja pohtiessaan Henna törmäsi useampiin työvoima- ja RekryKoulutuksiin, joista yksi sattui olemaan Buutin CodeMatch Academy. Koulutus vaikutti kiinnostavalta, eikä osallistumiseen vaadittu alan papereita tai useamman vuoden työkokemusta, joten Henna päätti hakea mukaan. Hakuprosessi sujui hyvin, ja pian hän muuttikin Helsingistä takaisin kotipaikkakunnalleen Ouluun aloittaakseen koulutuksen.
Uusia teknologioita ja tiimityöskentelyä
Koulutus käynnistyi alkukesästä, ja oppimissuunnitelmien laatimisen jälkeen Henna ja muut ryhtyivät heti hommiin. Erilaisia projekteja työstettiin alkuun itsenäisesti ja myöhemmin tiimeissä. Koulutuksen alkupuolella Hennan teknologiastäkki koostui pääasiassa Reactista, Nodesta ja JavaScriptistä. Myöhemmin mukaan tulivat myös TypeScript, ja työssäoppimispaikan löydyttyä myös Java. Ohjelmointiteknologioiden lisäksi tutuksi tulivat myös Git -versionhallinta, Scrum -tiimityöskentely ja monet muut ohjelmistokehittäjän työelämätaidot.
Koulutuksen edetessä Henna totesi, että paluumuutto Ouluun oli ollut oikea päätös hänelle. Koulutusporukan ryhmähenki oli hyvä, ja muita osallistujia oli mukava nähdä toimistolla. Myös kouluttajien apu oli lähiopetuksessa aina hyvin lähellä, jos tarvitsi apua. “Kouluttajilta sai paljon neuvoja siitä että miten kannattaa työelämässä toimia. Jos joku alkaa tuntua liian helpolta, niin se on vaan merkki siitä että kannattaa opetella jotain uutta siinä samalla. Oli myös hyvä, että painotettiin sitä, että apua saa ja pitää kysyä, ettei jää jumittamaan johonkin tehtävään yksin.”
“Jos joku alkaa tuntua liian helpolta, niin se on vaan merkki siitä että kannattaa opetella jotain uutta siinä samalla”
Koulutuksesta työelämään
Valmennuksen jälkeen oli aika siirtyä työssäoppimisjaksolle. Buutin myyntipäällikkö Lassi oli etsinyt koulutettaville liudan työnantajia, jotka etsivät uusia osaajia joukkoonsa. Henna kutsuttiin pariin haastatteluun, joista toisen kohdalla nappasi. Nyt hän on työskennellyt puoli vuotta CodeMatch -konsulttina eräällä Buutin finanssialalla toimivalla asiakasyrityksellä.
Kehittäjän työ on vastannut odotuksia, ja Henna on ollut tyytyväinen uuteen työpaikkaansa. Työajat ovat joustavia, töitä voi tehdä myös kotoa ja työporukka on ollut mieluinen. Työprojekteja on tullut laajalla skaalalla, ja valmennuksessa opitun lisäksi on päässyt tekemään myös uusiakin asioita, esimerkiksi Pythonilla, Djangolla ja Vuella. “Kaikki on kyllä tullut toteen, mitä odotin alalta”, hän kommentoi.
Tulevia hakijoita varten Henna neuvoo, ettei kannata ottaa koulutuksesta liikaa paineita. “Ei kannata stressata että onko tarpeeksi hyvä tai kehtaako hakea, tai miettiä että mitä jos muut on kaikki mua parempia. Jos tulee valituksi niin se on pelkästään positiivista.”
“Kaikki on kyllä tullut toteen, mitä odotin alalta”
Haku tämän vuoden CodeMatch Academyyn on avoinna 27.8. asti. Lisätietoja ja hakuohjeet löydät täältä.