Buutin CodeMatch-rekrypalvelu sai nimensä ideasta yhdistää toisiinsa täydellisiä “matcheja” työntekijöistä ja työnantajista. Matchin luodaksemme räätälöimme kehittäjille koulutusta asiakasyrityksen tarpeiden mukaan ja annamme työnantajalle mahdollisuuden tutustua työntekijään ennen lopullista palkkauspäätöstä konsulttijakson muodossa. CodeMatchiin valituista kehittäjistä jokainen on löytänyt työnantajamatchinsa, eikä tämäkään tarina poikkea kaavasta.
Buutti ja Valmennuskeskus Public järjestivät vuoden 2020 loppupuolella yhdessä Learn & Code: JavaScript -koulutuksen. Yksi osallistujista oli vuonna 2013 tietotekniikan insinööriksi valmistunut Olli. Työmarkkinoilla oli kova kysyntä JavaScript -osaajille, mutta Ollin aiempi työkokemus oli hyvin C# -painotteista. Koulutus vaikutti hyvältä tavalta perehtyä paremmin JavaScriptiin, joten Olli päätti hakea mukaan.
Olli pääsi koulutukseen varasijalta koulutuksen toisena päivänä. Buutin perustaja Dan Ackersin vetämä koulutus sisälsi muun muassa nettisivujen back endin ja tietokantojen rakentamista sekä niiden välisen kommunikaation kehittämistä. “Opeteltiin myös jonkun verran tietoturva-asioita ja Git -versionhallinnan käyttöä”, Olli kertoo. “Kun koulutukset ottaa tosissaan, eikä asennoidu niihin niinkuin rasittaviin kouluhommiin, ne on myös hyviä mahdollisuuksia tutustua tyyppeihin ja verkostoitua”, hän jatkaa.
Hyvästä asennoitumisesta oli selvästi hyötyä. Ollin asenne ja osaaminen kiinnittivät koulutuksen aikana Danin huomion, ja koulutuksen jälkeen Olli saikin Buutilta viestin, jossa kyseltiin olisiko Ollilla kiinnostusta ryhtyä CodeMatch-konsultiksi. Kiinnostusta löytyi, ja Olli valittiin haastattelun, ohjelmointitehtävän sekä livekoodaussession perusteella mukaan CodeMatch -ohjelmaan.
“Suoraviivaista ja selkeää toimintaa” – Jukka Kuisma, Business Area Manager, Visma Enterprise Oy
Samoihin aikoihin Buutin myyjät olivat olleet yhteyksissä C#-osaajia etsineeseen ohjelmistoalan yritykseen, Procompiin. Procomp etsi uusia kehittäjiä Aikajana-projektiinsa ja CodeMatch vaikutti sopivalta ratkaisulta. Buutin myyjä Lassi oli asian tiimoilta yhteydessä Procompilla Business Area Managerina toimineeseen Jukka Kuismaan. “Buutin päästä ehdotettiin pari kolme kandia, joista valitsimme Ollin. Yhteistyö sujui kaiken kaikkiaan hyvin, alusta saakka saimme vastauksia kysymyksiin ja Buutilla ymmärrettiin mitä tarvitaan”, Jukka kommentoi. “Suoraviivaista ja selkeää toimintaa”, hän tiivistää.
Procompilla Olli työskenteli Aikajana-projektin parissa. “Aikajana on työajanseuranta- ja leimaussofta, johon kuuluu paljon eri komponentteja”, Olli kuvailee. Hänen työtehtäviinsä kuului alusta lähtien softan parantaminen ja ylläpito, myöhemmin mukaan on tullut myös esimerkiksi palvelinten päivityksiä ja versionhallintaa. “Teknologioista eniten on käytössä C#, JavaScript, SQL, HTML ja jonkin verran myös PHP”, Olli jatkaa.
Aikajana-liiketoiminta siirtyi vuoden 2021 marraskuussa Visma Enterprise Oy:lle. Aikajanan mukana Vismalle siirtyivät myös projektin parissa työskennellyt henkilöstö, mukaanlukien Olli ja Jukka. Työnantajan vaihtumisesta huolimatta Ollin työnkuva pysyi pitkälti samana lukuunottamatta Microsoftin työkalujen vaihtumista Slackiin ja Gmailiin. “Tyypillisenä työpäivänä mennään aamusta Jiraan ja tsekataan sähköposti ja issuet mitä siellä on itelle assignattu. Katsotaan että mitä asioita on määritelty kiireiseksi ja mitkä kuuluvat tämänhetkiseen sprinttiin. Ongelmanratkaisua, korjauksia, parannuksia ja ylläpitotehtäviä.”, Olli tiivistää.
“Tykkään näissä hommissa siitä, kun pääsee niin sanotusti ‘likaamaan käsiään’” – Olli
Olli on työskennellyt Aikajana-projektin parissa jo vuoden, ja on ollut työpaikkaansa erittäin tyytyväinen. “Tykkään näissä hommissa siitä, kun pääsee niin sanotusti ‘likaamaan käsiään’, tarkkailemaan ja fiksailemaan koodia”, Olli toteaa. Tyytyväisyys työsuhteeseen käy ilmi myös työnantajan puolelta. “Olli on täysverinen softasuunnittelija ja tärkeä osa meidän devaajatiimiä.” Jukka toteaa. “Pystyn kyllä suosittelemaan (CodeMatchia) Ollin rekrytoinnin perusteella muillekin”, hän jatkaa.
Oletko sinäkin koodari vailla matchia? Jos luulet, että CodeMatchista voisi olla sinulle hyötyä, käy kurkkaamassa lisätietoja täältä.